Jaa |

Puheenjohtajan palsta

Mikä on olennaista?

Jaa |

Tiistai 31.12.2019 - Minna Innala


Teknologia 19 -messuilla sain kuulla professori Alf Rehnin provosoivan ja ennen kaikkea innostavan puheenvuoron innovoinnista. Maailman meno on muuttunut villiksi. Kaikkea, pienintäkin toimintaa varten on olemassa erikoistuneet sovelluksensa – äpit. Jopa sukat keskustelevat omistajansa kännykän kanssa kertoen alkuperän ja pesukertojen määrän. Myös haalistumisen asteen, eli milloin on aika ostaa uudet sukat. Vaan mihin me tällaisia oikeasti tarvitsemme?

Meneillään on trendi, jossa teknologiasta kiinnostuneille kuluttajille luodaan tarpeita elämän helpottamiseksi ja viihdykkeeksi. Aina ei tulla ajatelleeksi tarvitaanko kyseistä asiaa tai palvelua oikeasti. Erilaisten hype ja muotivirtausten nosteessa syntyy yrityksiä täyttämään yhä valtavammaksi paisuvaa kuluttamista. Kilpailu on kovaa ja yritykset kilpailevat parhaista resursseista. Esimerkiksi peliteollisuudessa kehitetään yhä innovatiivisempia teknisiä ratkaisuja. Pätevät koodarit pyrkivät alalle kiinnostustaan seuraten, mutta silti tuntuu olevan jatkuva pula osaajista. Bisneksen ympärillä liikkuu rahaa ja resursseja valtavia määriä.

Saman aikaisesti toisaalla on pula puhtaasta vedestä. Lapsia kuolee joukoittain sairauksiin, joista voitaisiin parantaa. Ilmaston lämpeneminen etenee vauhdilla. Tuotantolaitos ei pääse mukaan digitaaliseen kehitykseen. Naapurilla voi olla vaikeuksia selviytyä arjestaan heikentyneen toimintakykynsä vuoksi. Näihinkin lääketieteen ja teknologioiden kehittyminen tuo ratkaisuja. Vaan löytyykö osaamista, resursseja ja rahoittajia myös pitkäjänteiseen kehitystyöhön?

Risto Linturia kuunneltuani olen vakuuttunut, että löytyy. Elämme jännittäviä aikoja, sillä koskaan ennen ei ole ollut yhtä aikaa meneillään näin monta radikaalia muutosta, jotka vavisuttavat yhteiskuntaa globaalisti. Vai miltä kuulostavat: proteiinin tuottaminen fermentoimalla, synteettinen hämähäkinseitti, kemistirobotti yhdistettynä tekoälyvelhooon tai hiivat ja bakteerit tehtaina. Tavarat muuttuvat aktiivisiksi toimijoiksi ja palveluiksi sitä mukaa, kun ajattelumme keskittyy siihen, mitä varsinaisesti haluamme. Esimerkiksi kaupunkeihin tulleet sähköpotkulaudat mahdollistavat liikkumisen joustavasti ottamalla laitteen käyttöön tarvittaessa oman potkulaudan hankinnan ja huoltamisen sijaan. Liiketoimintamallit muuttuvat.

Kun tätä hengästyttävää kehitystä vasten miettii Alf Rehnin esiin tuomia nostoja epäoleellisten asioiden kehittämisestä ja kuluttamisesta, tulee ristiriitainen olo. Toisaalta meneillään oleva kehitys tarjoaa rajattomat mahdollisuudet luoda sellaisia innovaatioita ja ratkaisuja, jotka hyödyttävät ihmiskuntaa globaalisti. Yksi esimerkki tästä on robotisoitu tuotantolaitos, joka kerää muovia merestä ja puristaa sen tiiliskiviksi. Näitä voidaan sellaisenaan käyttää rakennusaineena. Varsinkin levottomilla seuduilla Afrikassa tuotteella on hyvät markkinat, sillä huolimatta keveydestään muovipuristetiilet ovat luodinkestäviä. Kun keksii muoviroskalle järkevää käyttöä, on mahdollisuudet rikastua – ja samalla auttaa maapalloa selviytymään.

Linturin lista uusista jo nyt hyödynnettävissä olevista ratkaisuista on pitkä. Samoin hyödyntämiskohteita löytyy koko ajan lisää. Luulisikin, että valtioiden ja yritysten intresseissä on hakea aktiivisesti ratkaisuja tunnistettuihin ongelmiin. Esimerkiksi maailmanlaajuisen vesihuollon takaaminen ja puhtaan vedensaannin helpottaminen tai ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi tähtäävien ratkaisujen tuottaminen olisi kaikkien osapuolten kannalta mielekästä. Vakavista näkyvissä olevista globaaleista katastrofiuhista huolimatta keskitymme kokonaisratkaisujen sijasta puuhastelemaan yksittäisten asioiden kanssa. Komppaan Alf Rehnin kysymystä: ”Meillä on taianomaista teknologiaa ja valtavat resurssit, mutta miten voimme valjastaa nämä oikeasti isojen ongelmien ratkaisemiseen?”

Miksi oleellisen näkeminen on niin vaikeaa? Yksilön on ilmeisen hankala hahmottaa asioita, jotka ovat hänen omien mielenkiinnonkohteidensa ulkopuolella. Hahmottaminen ja kommunikointi vaikeutuvat sitä mukaan, mitä suuremmasta kokonaisuudesta on kyse. Suunnitelmat eivät useinkaan ole kovin havainnollisia. Saati, että niiden sisältöä ja vaikutusta voitaisiin simuloida, kokea ja tuntea eri osapuolten kannalta ennen jalkautusta ja käyttöönottoa.

Olemme luomassa puitteita paremmalla huomiselle, joten on tärkeää käydä kriittistä yhteiskunnallista keskustelua innovoinnista ja siitä mihin haluamme sen suunnata. Keskusteluun pitää saada laajasti mukaan eri alojen asiantuntijat sekä ihmiset, joita ongelmat ja tulevat muutokset koskee. Kommunikoinnin pitää sujua ymmärrettävästi, vaikka ihmisten tietotaso ja taustat vaihtelevat. Nykyaikainen viestittäminen on kuitenkin varsin hidas tapa saada kuulijat toimimaan yhteisen päämäärän eteen – varsinkin, jos tavoitetila on kaikilla erilainen tai sitä ei ole tunnistettu. Tarvitsisimme alustan, joka auttaisi havainnollistamaan toisen kertoman informaation siten, että viestin sisältö mielikuvat välittyvät samanlaisina kaikille osallistujille.

Keskustelun tärkeyttä lisää myös se, että halusimme tai emme tekoälysovellukset yleistyvät huimaa vauhtia. Itseoppivuus on tulevaisuuden laitteissa ja järjestelmät välttämätöntä, koska siten ne pysyvät toimintakuntoisina erilaisissa tilanteissa. Mutta kuka päättää, millaista reagointia, toimintaa ja uudelleen oppimista ennalta määrittämättömässä tilanteessa odotetaan?

”Ken elää vuonna 2059, näkee valoisamman tulevaisuuden”, ennustaa Risto Linturi.

Minna Innala
CAD/CAM-yhdistys
puheenjohtaja

Julkaistu Valokynä-lehdessä 4/2019

Avainsanat: Valokynä, Puheenjohtajan palsta, 2019, teollinen vallankumous, Teollisuus 4.0, tulevaisuus, digitalisaatio, kommunikaatio, dialogi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini