Jaa |

TEOLLISUUS 4.0 -panelistit 29.3.2017

Jaa |
01.03.2017

CCY järjestää TEOLLISUUS 4.0 asiantuntijapaneelin

Advanced Engineering -tapahtumassa 29.3.2017 klo 11.15 Helsingin Messukeskuksessa


Panelistit

Kai Salminen, Hermia Group

Diplomi-insinööri Kai Salminen toimii EU-hankkeiden ja yritysyhteistyön projektipäällikkönä Hermia Groupissa Tampereella. Hän vastaa Teollisuus 4.0 -hankkeiden kokoamisesta ja toteutuksista. Hänellä on yli 20 vuoden teollisuuskokemus tuotannon kehittäjänä, jonka lisäksi hän on toiminut Teknologiateollisuus ry:n Innovaatioryhmässä, Tekes-ohjelmien vetäjänä ja projektipäällikkönä TTY:n Tuotantotekniikan laitoksella. Hän on myös ollut vuodesta 2010 vierailevana asiantuntijana ja tutkijana Teollisuus 4.0 –kehittämishankkeissa Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa, Sloveniassa, Tsekin tasavallassa ja Itävallassa.

Hermia Group
1986 perustettu Hermia Group on kasvanut teknologiakeskuksesta koneenrakennuksen, ICT:n ja energia-alan johtavaksi innovaatioyhtiöksi. Se edesauttaa kotimaisen osaamisen kehitystyötä ja alueellista kehittämistä sekä yritysten kansainvälistymistä. Tarjoaa tänään tuotekehitys- ja innovaatiopalveluita kahtena erillisenä yhtiönä.

Cristina Andersson, Airo Island ry

Cristina Andersson on tietokirjailija ja yrittäjä. Hän on edistänyt robotiikan ja keinoälyn kehitystä Suomessa ja Euroopassa vuodesta 2012 työskentelemällä asiantuntijana mm. Eduskunnan, eri ministeriöiden ja EU parlamentin hankkeissa. Hän on myös suosittu puhuja ja luennoitsija. Cristina on myös keinoälyn ja robotiikan innovaatioyhdistys Airo Islandin hallituksen jäsen sekä Robotics Finland konseptin koordinaattori.

Airo Island ry
Airo Island ry edistää keinoälyn ja robotiikan kehittymistä Suomessa järjestämällä tilaisuuksia ja tapahtumia, tukemalla startupeja sekä rakentamalla alan ekosysteemiä Suomessa. Airo Islandin jäsenistöön kuuluvat mm. ABB, ZenRobotics sekä OpusCapita.

Matias Heiskala, Valmet Automotive

Diplomi-insinööri Matias Heiskala on valmistus ja suunnittelupalveluiden ammattilainen, jonka käytännön osaaminen ja kokemukset perustuvat kansainväliseen prosessien ja tuotteiden sekä liiketoimintamallien kehitykseen autoteollisuuden vaativassa ympäristössä. Hänellä on aitiopaikka kehittää monipuolisia suunnittelupalveluita ja seurata kehityksen tuomia haasteita sekä mahdollisuuksia. Hänen visionsa menestymiseen globaalissa kilpailutilanteessa perustuu joustavaan ja avoimeen organisaation osaamisen  sekä teknologian kehittämiseen.

Valmet Automotive
Valmet Automotive tarjoaa yrityksille monipuolisesti suunnittelu- ja valmistuspalveluja, liiketoimintapalveluja sekä avoautojen kattojärjestelmiä. Erikoisalaamme ovat korkean arvoluokan henkilöautot, avoautot ja sähköiset ajoneuvot. Palveluksessamme on yli 2000 osaajaa Suomessa, Saksassa ja Puolassa.

Raimo Puro, Delfoi Oy

Delfoi Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Raimo Purolla on 25 vuoden kokemus digitaalisesta valmistuksesta. Puro teki diplomityönsä 1990 3D-tehdassimuloinnista, jonka jälkeen hän on ollut vastuussa tuotannonsuunnittelu- ja simulointiprojekteista yrityksille kuten Boeing, Airbus, Nokia, Daimler, P&G, Lufthansa, Valmet, ABB, Saab ja Volvo. Viimeisin vastuu Purolla on ollut kehittää pilvipohjainen tuotannon suunnittelu ja ohjausratkaisu vastamaan reaaliaikaista ja läpinäkyvää toimintamallia Teollisuus 4.0 tavoitteiden mukaisesti.

Delfoi Oy
Delfoi toimittaa digitaalisia suunnitteluratkaisuja ja -palveluja, joilla organisaatiot ja yritykset voivat parantaa kilpailukykyään ja kannattavuuttaan tehostamalla tuotteen valmistus- ja toimitusprosessia sekä nopeuttamalla uuden tuotteen pääsyä markkinoille. Delfoin tuotteiden avulla useat sadat asiakkaamme ovat voineet parantaa tuottavuuttaan radikaalisti.

Minna Innala, CCY, paneelin moderaattorina

Diplomi-insinööri Minna Innala on intohimoinen tiedonhallinnan ammattilainen ja vaikuttaja parinkymmenenvuoden kokemuksella. Innala on rakentanut asiakasvaatimusten mukaisia tuotteiden elinkaarenhallintaratkaisuja ilmailu- ja autoteollisuuden erityisen haastavissa ympäristöissä. Monipuolinen ura on synnyttänyt laaja-alaisen näkemyksen liiketoimintalähtöisestä tiedonhallinnan kehittämisestä ja tulevaisuuden tarpeista. CAD/CAM-yhdistyksen puheenjohtana hän seuraa markkinoita näköalapaikalta ja on päässyt verkostoitumaan yli liiketoimintarajojen. Minna Innala on koko uransa aikana toiminut voiteluaineena liiketoiminnan ja ICT:n välillä lisäten toimintojen sujuvuutta.

CCY
CAD/CAM-yhdistys ry (tutummin CCY) on ohjelmisto- ja laitteistoriippumaton yhdistys kaikille tietokoneavusteisen suunnittelun ja valmistuksen (CAE), tuotteen elinkaarenhallinnan (PLM) sekä rakennusten tietomallinnuksen (BIM) parissa työskenteleville tai muuten asiasta kiinnostuneille. Yhdistys julkaisee Valokynä-ammattilehteä.

Rekisteröidy maksutta kävijäksi

Seuraa päivittyvää seminaariohjelmaa

Lue lisää tapahtumasta

Aiheesta lisää:
TEOLLISUUS 4.0 – Älykkäiden järjestelmien verkosto
TEOLLISUUS 4.0 - Uudet toimintatavat ja tekniikat menestyksen avaimina

07.06.2017CCY esillä Konekuriisisa
24.04.2017Valokynä 1/2017 ilmestynyt
03.04.2017Lämpimät kiitokset panelisteille ja osallistujille!
23.03.2017TEOLLISUUS 4.0 - ajankohtainen paneelikeskustelu 29.3.
01.03.2017TEOLLISUUS 4.0 -panelistit 29.3.2017
28.02.2017DIMECCin 3D-tulostuksen opas ladattavissa
11.01.2017Valokynä 4/2016 ilmestynyt
10.01.2017CCY:n hallitus 2017
08.11.2016Liki 100 kuulijaa Teollisuus 4.0 seminaarissamme