Olimme palaamassa Saarisen Tapion kanssa CCY:n syyskokouksesta, kun hän totesi: "On muuten CCY:n hallituksessa suuri määrä osaamista!"

Olimme palaamassa Saarisen Tapion kanssa CCY:n syyskokouksesta, kun hän totesi: "On muuten CCY:n hallituksessa suuri määrä osaamista!" Aloimme miettiä asiaa tarkemmin ja toden totta liki kaikki nykyiset CCY:n hallituksen jäsenet ovat olleet CCY:n toiminnassa ja/tai tietokoneavusteisessa bisneksessä mukana jo 1980-luvulla. Tämä tarjoaa hyvän perspektiivin nykyiseen kehitykseen ja toimia aktiivisesti hyvien muutosten edistäjinä. Olemme nähneet CAD/CAM-järjestelmien maihinnousun, niiden yleistymisen jokapäiväisiksi työkaluiksi. Sama pätee tiedonhallinnan ja rakennusten tietomallinnuksen tuloon tärkeäksi osaksi kokonaisuutta yritysten liiketoiminnoissa.

Monet asiat, jotka nyt ovat arkipäivää, olivat parikymmentävuotta sitten vain haaveita. Toisaalta, kun katsoo vanhoja Valokynän artikkeleita, voi huomata, että samat aiheet pyörivät otsikoissa vuodesta toiseen. Monien tekniikoiden kehittymisen myötä myös asioden sisältö on kehittynyt. Innostus ei ole laantunut kokemuksen myötä – oikeastaan päinvastoin – jatkuvan kehityksen imussa toimiminen tarjoaa koko ajan uusia oivalluksia.

Pitkä kokemus ja sen näkyminen asiakasrajapinnassa korostui syyskokouksen oheisohjelman yhteydessä. Keskusteluista jäi sellainen mielikuva, että Soforissa panostetaan juuri ko. asiakkaalle heitä parhaiten hyödyttävien ratkaisujen etsimiseen ja tarjoamiseen. Isäntämme olivat nykyliiketoiminnan kehityksen ytimessä – ehkä juuri usean kymmenen vuoden kokemuksensa ansiosta. Tunnelma oli luottavainen –  maalaisjärki mukana ratkaisuja toteutettaessa.

Kokemuksesta on hyötyä, kun haluaa syvällisesti ymmärtää asiakkaan tarpeita. Asiakkailla, kun usein tuppaa olemaan vankkaa kokemusta yhdistettynä olemassa oleviin järjestelmiinsä. On tärkeää, että löydetään nopeasti yhteinen kieli ja asiantuntijalla on eväät tuoda ko. tilanteeseen parhaiten soveltuvat nykyaikaiset ratkaisut. Mitä tapahtuu tilanteessa, jossa asiakas huomaa, ettei saa välitettyä kehitystarpeitaan palveluntarjoajalle ja vastapuoli luulee ymmärtävänsä asiakkaan tarpeet?

Tällaisessa tapauksessa ratkaisun valintavaiheessa tilanne on asiakkaan kannalta varsin selkeä – vaihdetaan vastuuhenkilöä, toimittajaa tai molempia. Sen sijaan, jos ratkaisuihin ollaan jo sitouduttu, vaihtaminen voi olla hankalaa ja tulla kalliiksi. Tällöin yhteistoiminta jatkuu, vaikka asiakas ei saa investoinneistaan kaikkea mahdollista hyötyä irti. Vastapuolella ei ehkä tunnisteta tilannetta. Ja miten voitaisiinkaan, jos toimittajapuolen henkilöstö koostuu suurimmaksi osaksi oman firman (nuorista) kasvateista. Tällöin ei voi vielä tietää, mitä ei tiedä – eikä asiaa auta vanhemmat kollegatkaan, jos koko organisaation henkilöstöllä on samanlainen tausta ja työhistoria.

Myös asiakkaan puolella monipuolisesta kokemuksesta on hyötyä. Tällöin yrityksellä on paremmat valmiudet arvioida palveluntarjoajien ehdotuksia, analysoida nykyistä tilannetta ja määritellä kehitystarpeet tarkoituksenmukaisesti. Parhaimpaan tulokseen päästään, kun molemmilla osapuolilla on mukana mahdollisimman paljon erilaista osaamista hyvin toisiaan täydentävänä yhdistelmänä.

Nykyään on myös paljon palveluntarjoajia, jotka toteuttavat ketterästi asiakkaan määritysten mukaisia ohjelmistoratkaisuja. Tällaisessa tilanteessa asiakkaalla ei ehkä ole selkeää kuvaa nykytekniikoiden mahdollisuuksista – mahdollisesti ajatuksena on digitalisoida nykyisiä prosesseja – ja palveluntarjoaja ei pysty tilanteessa haastamaan asiakkaan määrityksiä. Ajaudutaan tilanteeseen, jossa sekä asiakas että toimittaja ovat tyytyväisiä toteutukseen, mutta todellisuudessa liiketoimintaa olisi voitu tehostaa samalla vaivalla huomattaasti enemmän.

Mielestäni tällainen näennäisosaaminen ja ymmärtämisen luuleminen ovat vaarallisia trendejä. Optimaaliseen tulokseen päästäksemme meidän on avoimesti oivallettava ja kerättävä kehitystiimeihin monipuolista kokemusta eri alueilta ja parhaat mahdolliset kyvyt.

Minna Innala
CAD/CAM-yhdistys
puheenjohtaja

Julkaistu Valokynä-lehdessä 4/2016